keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Sumu nousee mieleni sopukoista.. (runoja.)

silmilleni harsoksi
eilisiin uniin verhoksi
joita en voi avata
en enää

mutta ne sanat jäivät
päähäni soimaan
sävelmää jota en halua kuunnella

en saa sitä sammutettua

Käteni nousevat korvilleni
suuni avautuu äänettömään huutoon

en halua kuunnella
en enää

mutta se kaikki jäi minuun
sanat joita korvani heittelevät
impulseina ahtaissa käytävissä

oikealta vasemmalle
loputtomina aaltoina

annan periksi
äänille
olkoon ne osa minua

------------------------

ehkä voisin olla kyynelittä
tämän helmikuun

ehkä voisin olla sanoitta
unia näkemättä

tuntematta

älä kerro minulle turhuuksista
en jaksa kuunnella

sielussani soi
katujen sinfonia

---------------------

raahaudun valkoisiin lakanoihin
tahtoni syvempiin kiemuroihin

uskallan tuskin hengittää
tätä juovuttavaa vettä

jota elämä kuljettaa
värikkäänä

niin kirkkaan punaisena
se hehkuu

suljen silmäni
olen sokaistunut

--------------------------


tänään on tunne
että olen vaan

korkealla huipulla
katselemassa jäisiä saarekkeita
tumia

ihoni alla
kerrosten suojassa
ne elävät omaa virttään

ei se minua muuten liikuta
mutta ne saa minut liikkelle

-eh-




4 kommenttia:

  1. Vaikuttavia runoja taas. Kelasin ja kelasin.
    Miten saatkin sanat niin runolliseen ja mielenkiintoiseen järjestykseen?

    Järjestyksestä tuli mieleen, että toisen runon ehkä-alkuiset säkeet ovat virkistävä valinta. Kysyvät säkeet, epäileväiset, syyttävät...ym...ovat hieno poikkeus normaalista muodosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos UUna, pitää välillä kokeilla miten sanat osuvat riveille :)

      Poista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.