maanantai 2. tammikuuta 2017

Valkoisen maan haamu

Mikä iski tajuntaani, heräsin hikisenä ja pelokkaana. Mikä sai mieleni sekaisin unessani. Se oli minulle niin totta. Elin sitä joka solullani.  Untani. Vai oliko se sittenkään unta.

Kuljin sanattomana yön viimeisiä hetkiä. Tummuus kietoutui ympärilleni kuin ahdistava kiristävä vyö ylensyönnin jälkeen. Olin tukehtua itseeni ja ahneuteeni.

En nähnyt jalkojani, en tuntenut käsiäni, äänet kuulin. Ne kuiskivat minulle samoja sanoja, niitä joita en halunnut kuulla koskaan enää. Ne sanat jäivät suuhuni kitkeriksi paloiksi, kurkunpäähän möykyksi. En saanut ilmaa.

Miksi juuri tänään? Miksi näin vuoden alussa koen tulleeni matkani loppumetreille, miksi? Onko tämä kaikki kuin unta. Matka jota en saisi kokea? Onko minulle rakennettu estoja olla iloinen. Onko kehoni kääritty muoviin jo odottamaan mätänemistä. En ole iloinen, en ole elossa. Pääni sisällä toimii vain kaiku. Sekään ei vastaa, eikä törmäile kantaviin rakenteisiin. Olen olematta.

Pelottaa nähdä etteivät jalkani kanna enää paikalliseen. En raahaudu kavereitteni iloksi kantakuppilaan huikkaa kerjäämään tärisevin käsin. En tärise enää ollenkaan. Olen kuiva laho mänty. Ruma näky talvisella kadulla. Joulukin jo meni, sekään ei anna iloa kantaa punaista nenää, ei enää.

Joulu ei ollut kotoinen. Se ei tuonut sitä iloa jota odotin. Se ahdisti minut nurkkaan ja satutti herkkää sieluani. Se vei hartaan miehen mukanaan nestemäiseen olotilaan josta on nyt vaikea nousta ylös.  Todella vaikeaa!

Katselen itseäni peilistä. Mitä pitäisi tehdä jotta muuttuisin, olisin se komea sälli kuten nuorena, tai edes silloin kerran. Nähdä unia menneestä joka ei palaa.

Anna minulle voimaa kantaa itseni huomiseen.

Toivoo Leo, runoilijoista suurin.


Valkoisen maan haamu

kantaa rikkinäistä viittaa
juopuu sanojen sopasta, kitkerin kyynelin
paljastamatta sisintään
hän on eloton
turvaton hylkiö
omassa rikkinäisessä maailmassaan

lohdutuksen tuo
ne useat samankaltaiset
joita rotat ruokkivat

lumeen jäi katoavat jalanjäljet

-eh-



Sain tähän välähdyksen eräästä hetkestä monia vuosia sitten, eräs potilaani  kovia kokenut mies,  sanoi minulle kerran..että "vain rotat jäävät.".  se teki pahaa ja yhä vieläkin sen muistan. Hän oli sodan kauhut kokenut.

6 kommenttia:

  1. Dramaattista ja vaikuttavaa tekstiä. Vahva kokemuksen tunne. Miten oletkin kyennyt sisäistämään niin Leon sanoman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos UUna, kun läheltä seuraa ihmisten pahoinvointia ja seurasin paljonkin työssäni aikoinaan, ne ovat jääneet mieleen ja kokemukseen. Leo on niiden kaikkin ääni ja sanat.

      Poista
  2. Hyvin voimallista tuntoja liikuttavaa tekstiä.
    Tuttua, tullut läheltä myös seurattua tällaista elämän menoa.

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.