keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Outi Pakkanen Peili





Oma hankinta ja oma mielipide kirjasta. Kuva Otavan sivulta. Luettu Luekirja sovelluksella.

Pitkästä aikaa tartuin Outi  Pakkasen kirjaan, sillä en pitänyt edellisestä. Jossain oli mainintaa että se edellinen Helle kuuluisi kategoriaan dekkarit, mutta oli kaukana siitä. Lähinnä kevyttä lähiöromaania. Pakkasen alkutaipaleen kirjat ovat olleet todella hyviä, liekö syy innostumisessa, motivaatiossa. No nyt kuitenkin luin tämän uuden Peilin.

Alkuun ajattelin ei taas, tämä ei kulje, laahaavaa ja pitkästyttävää lukemista.

Luin ja luin eteenpäin sinnikkäästi ja huomasinkin että pidin tästä enemmän kuin edellisestä. Pidin kirjan keveydestä ja siitä että vaikeitakin asioita oli otettu mukaan, kuten lapsettomuus, ikäkriisiä, parisuhdeongelmia  mutta siinä ei ryvetty eikä kahlattu sivutolkulla. Ja pidin siitä että ehkä jo seuraavassa kirjassa Anna Lainetta ei ole, sillä tämän persoonan voisi jo jättää pois, niin pieni osa oli häntä tässä kirjassa, että ihmettelin miksi se sinne oli ängetty, turhan päin, ei oikein istunut enää teemaan eikä kirjaan yleensäkään.

Kyllä Outi Pakkanen kirjoittaa osaa, siitä ei ole kyse, mutta jokin nyt puuttuu, sanat ovat innottomat, sieltä puuttuu tilanteiden todellisuuden tuntu. Ehkä joskus on hyvä päästää irti ja tehdä muuta teemaa kirjoihinsa, sellainen tuli fiilis tätä lukiessa. Häneltä on ilmestynyt niin valtavasti kirjoja että niitä jo ostetaan nimen perusteella. Niin tein minäkin edellisen kanssa nyt olin utelias. Häntä on paljon kehuttu joten ostin senkin takia, halusin nähdä että mitä onkaan kansien sisällä.

Oli tässä siis miinuksiakin, tuo Anna Laine jota ei tarvita enää, on turhaa pitää häntä roikkumassa kirjassa jossa on ihan muu juoni kuin hänen ympärilleen punottu. Ja joitakin oli käsitelty liian keveästi, tapahtuma joka koski lasta, en kerro sen enempää. Mutta jos se oikeasti tapahtuu, on tunteet paljon pahemmat, nyt koko tapahtuma käsiteltiin pian pois ja kaikki oli taas hyvin. Ei se niin mene. Joihinkin asioihin pitää panostaa sitten enemmän sanoja, sivuja.

Kun viittasin Pakkasen aikaisempiin kirjoihin niin mietin todellakin onko jo motivaatio hävinnyt ja kirjoittaminen on pakkopullaa,..siltä minusta tuntuu ja se häiritsee. Itse en osaa kirjoittaa vaikka tykkäisinkin. No hänellä on oma ihailijakaartinsa ja minä luen paljon ja kaikenlaista. Ja on hyvä poistua itsekunkin mukavuusalueeltaan, koskien myös minua.

Mutta annan tälle kirjalle arvosanan 7, ilman Anna Lainetta 8+




sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Runoja äidilleni

tänään sinulla on syntymäpäivä
mutta et ole enää sitä viettämässä
ulkona sataa
välillä aurinko yrittää kurkistaa pilvimassan läpi
hymyiletkö sinä siellä jossakin

laitoin kynttilän muistollesi palamaan
se palaa melkein aina
hämärässä se luo loistetta
se rauhoittaa minua
nämä syksyillat ovat ilman valoa inhottavia

olisin jo soittanut sinulle
yhdessä nauraneet ja parantaneet maailmaa
se menee huonompaan suuntaan vaan
mutta tiedätkö
en vieläkään saa kaalilaatikosta niin hyvää kun sinä sait

-eh-




vastapäisen talon seinustalla asuu varjot
ne kulkevat heiluen oikealle ja vasemmalle
ylös ja alas
kuin mielenikin tänään

meidän talo on keltaiseen vivahtava
aina paistaa
sateellakin

-eh-



neilikoita
tänään satoja neilikoita
purppuraa
samattikukkia
sadoittain
keltaisia värinä
ilona

sinusta muistona


-eh-








perjantai 21. lokakuuta 2016

Taavi Soininvaara Venäläinen vieras






Oma hankinta. Kuva Otavan sivulta.


Olen lukenut Soinivaaran kirjoja jo jokusia, ihan alun kirjoja en ole saanut mistään, koska mieluummin otan ne e-kirjoina  ja nyt pitääkin alkaa niitä metsästämään. Vaikka inhottavaa onkin lukea takaperin. Mutta en usko että siinä tulee olemaan ongelmaa, sen verran nämä juonet kyllä vievät ettei maata kaada vaikka jokin kohta onkin erilailla.

Tätä uutta kirjaa odotinkin taas kuin kuuta nousevaa ja latasin heti Otavan sovelluskesta jossa olen lukijana, eli tuo Luekirja-sovellus, no tuli pieni mainos. Tämä on minulle tärkeä osio juurikin kun asun muualla kuin Suomessa. Saa luettavaa kätevästi.

Juoni kulkee kyllä niin tiiviisti nykyaikaa kädestä pitäen että tuntuu kuin oikeasti tapahtuisi niin kuin kirjassa sanotaan. Kirjailijalla on kyky pitää langat käsissään. Hän on syventynyt siihen mitä kirjoittaa ja minulle se on tärkeä asia. En pidä siitä että kirja on löysähti tehty, se on kuin pakkopullaa kirjoittajalle, onneksi nämä eivät ole. Kirjailija on pitänyt innon kirjoittamiseen yhäkin ja se näkyy ja tuntuu.




"Venäläisellä suurmiehellä on tehtävä, jonka jälkeen Suomi ei ole entisensä. Ajan hermoon iskevässä trillerissä uhkakuvat muuttuvat todeksi.
Neuvostoliittolainen sotavanki Dima saa haavoittavan luodin selkäänsä vuonna 1944 vankileirillä Köyliössä. Hän päättää, ettei unohda koskaan, mitä joutui suomalaisten käsissä kokemaan.
Suomen pääministeri saa surmansa, kun hän ajaa normaalilla ajokelillä päin rekkaa Kirkkonummella. Onnettomuustutkimusten edetessä jäljet johtavat Venäjälle, ja poliittisen tilanteen kiristyessä äärimmilleen yksi jos toinenkin vallankahvasta pitelevä saa tuntea menneisyyden painolastin hartioillaan." kopio Otavan sivulta kirjan takakannesta.


Kirjassa seurataan tiiviisti venäläisten hommia ja heidän liikkeitään suomessa. Venäläinen liikemies Arkadi Akulov kuvaa juuri niitä ökyrikkaita joita venäjällä on ja kantaa periaatetta rahalla saa vaikka mitä todella hyvin.

Arto Ratamo Supon osastopäällikkö oli kyllä pääosassa, mutta jotenkin laimeasti vai jäikö vain muiden yli-innokkaiden henkilöiden jalkoihin. Sehän on vain onnistuneen kirjan tekosia.

Politiikkojen omia sotkuja ja löysää moraalia oli kiva seurata, sitähän se taitaa olla ihan oikeestikin. Mikä sitten on uskottavaa ja mikä ei. Kuinka helposti voikaan päättäjät ajatella vain omaa etuaan. Se että kirja esittää kuinka helppoa on venäjän tunkeutua suomen politiikkaan on jo todella uskottavaa. Natoa vedettiin mukaan sopivissa kohdin, sekin jo kuuma aihe. Ja se että mikä vaikutus venäjällä oikeesti on suomessa??

Vaikka kirja ei ole tosi, se saa ainankin minut miettimään todella sitä onko päättäjät todellakin asiantuntijoita omissa viroissaan, onko heillä tarpeeksi tietoa ja taitoa hoitaa virkaansa entä poliisilaitokset,  Supo, Krp onko heillä tarpeeksi valtuuksia toimia niin että suomen turvallisuus on taattu. En ole nyt vakuuttunut asiasta.!

Kirja kannattaa ehdottomasti lukea! Satapistettä kirjoittajalle jo siitä että hän tuo näitä asioita esille näin taitavasti!  Politiikka  on herkkää aluetta, samoin puolustus, suomen etu ja turva ja nämä kaikki yhdessä kirjassa näin taidokkaasti esiteltynä saa kyllä mielikuvituksen laukkaamaan, mutta entä jos se onkin totta kaikki?


Nautinnollisia hetkiä lukemiseen, en paljasta näissä mielipiteissäni juonia sen kummemmin.

Arvio 10+!




maanantai 17. lokakuuta 2016

Epämääräisestä epämääräisemmäksi

haloo huutelee kaiku korvissani
kuulen myös solinaa
puro vaiko koski
riippuen aivopuoliskon olotilasta

tiesin että aivot voivat kelluakin
minun kelluvat usein
nyt ovat kuin horroksessa
ihmettelin onko ulkona jo pakkasta
mutta että aivoihinkin
se oli uutta

koputin ohimoitani
kuulostelin onko ketään kotona
ei ole vastattiin
melkein pelästyin
se osaa puhua
outoa kieltä
ei tuttua minulle
selkäni takana radiossa nauretaan

korvassani humisee
metsä myrskyää
en kuule kaikkia sanoja
ne kivat asiat jäävät kuulematta

eilen sain auringonpistoksen
niin kovin se paistoi silmiini
jäi näkökenttään mustia pilkkuja
muistuttamaan että syksyä ei kestä kuin hetki
vaikka se hetki voi viedä aivovaurioonkin

se laulu sanoi niin


kissani katseli minua kieroon
olin ehkä oudon näköinen sen mielestä
avaruushattu päässäni
älä pelkää sanoin
tämä on hattu
etteivät korvani palele
tai niiden välinen sisus

varustaudun talveen ajoissa

mitä tässä muutakaan
kuin kokeilemaan villasukkia ja haromaan hiuksiaan
ainakin takut oikenee

otan kupin kahvia
jostain kantautuu koiran haukuntaa

taitaa olla oma koirani
komentaa pihalle
ja mä meen





-eh-