keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Huutelijat ja muiden arvostelijat, menkää mettään.



Olen huomannut kuinka minua katsotaan pitkään kadulla kävellessäni. Suorastaan huudellaan että kiinnittäisin huomioni, toisiin ihmisiin. Mutta mitä näenkään, rasvaisia lettejä, tosin nykyän on muotia olla huoleton ja kulkea tyyliin, mä teen mitä mua huvittaa.

Toki, toki. Kulkekaa vaan. Mutta ei minua päin. Ei tarvi huudella perään, en ole kiinnostunut kuin itsestäni. Vaikka maha roikkuu ja tukka on pidempi kuin kädet, ei haittaa. Mä olen mä. Mä kannan itseni eteenpäin, vaikka väkisin.

Jotenkin tuntuu hassulle ajatella että mä olisin kiinnostunut muista ihmisistä. Miltä he näyttävät, tai mitä heillä on päällään. Onko heillä peruukki vai kalju. Ketä kiinnostaa??
Näköjään moniakin kun ei rauhassa kulkea saa. Onko heidän oma elämä todella niin mitäänsanomatonta että pitää muihin huomionsa kiinnittää??  Ei mun voimat riittäisi ainakaan. Hyvä kun saan pidettyä itseni koossa. Tai pysyn kyllä kun olen tasapaksu, se helpottaa kummasti tasapainoillessa.

Luuleekohan ne huutelijat että he ovat fiksuja?? Onko todellakin niin vähän jäänyt pääkoppaan tervettä järkeä? Jos he niin luuleekin. Hirveetä! Mikä kato onkaan käynyt aivosoluissa, onko olemassa aivomatoja?? Pakko olla!

Huutelijat ,muiden ihmisten arvostelijat oy. Fiksuja ihmisiä, mensan jäseniä ja osaavia joka alalla. Ei mitään murhetta huomisesta ja rahaa kuin roskaa. He ovat elämän suolaa.
Voi, voi, ihan tuli tippa simmuun.

Ehkä he voisivatkin puhdistaa kotonaan peilin ja katsoa siihen ja huudella niin pirusti kivoja juttuja sille kuka sieltä peilistä katsoo, tuskin tuntevat. Mutta paras kaverihan se siinä. Siis jos he osaavat puhdistaa...

Ei mua edes säälitä huutelijat, ne on vaan niin ressukoita omassa elämässään, etteivät tajua mistään mitään.Ja ei he isommillee uskalla huudella, ehei...

Olin muuten ulkomailla..ja vastaan tuli moottoripyöräjengiä, pysähtyivät, tulivat samaan alukseen kuin minä. Olin pieni ihmisen alku. Eräskin oli kuin kivitalo ja ladonovet, olisikohan sille kukaan huudellut. En usko, se olisi ollut viimeinen huuto, tuskan huuto.
Mutta komeet oli kuteet heillä, pyörät ja logot..en jäänyt tekemään tuttavuutta. Mä pakenin.

Soon moro ja huutelijoille sanon vielä, että mene metsään...se kummasti raikastaa ja saa aikaan uusia elämyksiä.

Terveisin Leo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.