maanantai 8. helmikuuta 2016

Vihreät lehdet

käpertyneenä lasin ympärille
jaloissaan pieniä timantteja
särmiä joita vesi hivelee
tuuli vilvoittaa

lehdet antavat lupauksen kesästä
yhä uudelleen nousevat
sotketusta maasta
lannistuneen kansan mullasta
muurahaiskansan

savu hiipuu piipun nokalle
siellä pesivät haikarat
se on näky joka ei elä

huomisesta asti toivon
vihreän pian palaavan
minä hukun harmaan peittoni alle      (eh)



saamattomuus on riesa
se kipeyttää paikoillaan olevat raajani
näen ulos ikkunastani
siellä tulee
puut ovat vielä alastomat
minä en ole
sillä palelen

villasukkieni uumenissa
varpaani kituvat
odottavat pehmeätä maata
ruohon kutittavaa pintaa
siinä odotellessa
minä leikin väreillä      (eh)


jos olisin rikas
maalaisin puihin lehdet
tekisin ikuisen taiteen puutarhaani
mutta en ole
myrksy kohtele varoen sivellintäni
ole armollinen sää luovuudelleni      (eh)

4 kommenttia:

  1. Upea, hiukan surumielinen ja haikea runo. Pian tulee kevät, vihreät lehdet ja saat jättää villasukat kaappiin. Maalaa nyt sitä odotellessa niitä värejä ja lehtiä paperille :-) ei rikkaita ollakkaan, niin kuitenkin sitä henkistä rikkautta on sinulla siellä pääkopan sisällä :-)

    VastaaPoista
  2. Tuttuja tunteita, samoja näkyjä ikkunasta, kaipausta, odotusta...
    Maalaaminen on hyvä ajatus.

    VastaaPoista
  3. Kävin taas lukemassa runojasi. Etenkin ensimmäinen runo "Vihreät lehdet" kiehtoo. Runossa on hienoja ilmauksia, metaforia, jotka saavat ajatukset liikkeelle. Ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa, se juuri on hyvä.
    Kiitos taas...

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.