tiistai 26. tammikuuta 2016

Väsyneet kädet

Ajatuksin katselen tyhjää paperia
valkoista kuin lumi
se kutsuu luokseen
ja kuitenkin se torjuu

sa sattuu

käsien liike on uupunut
sormien tanssi vaiennut
ilo on kateissa

se sattuu

onko aika avata ovi sateeseen
kastua ja palella
tuntea kylmän viima poskilla
unohtaa jätettävät jäljet

se sattuu

kyyneleiden jälkeen
tyhjä

vain valkoinen paperi ummistaa silmänsä
ja se sattuu              (eh)


---------------------------


aika siirteli viisareitaan
ryppyiset kädet kaipaavat lepoa
kutsuisiko kukaan kylään
antaisiko janoiselle vettä
laittaisi pedin seinustalle
pehmeisiin untuviin

jano voi yltyä
eikä kädet jaksa nostaa mukia
ei pensseli liiku yksin
eikä ilo osu silmiin
huoneen hämärässä
tuoli odottaa istujaa

vain nouseva päivä
on ennallaan         (eh)


-----------------------


ohut villahuivi lattialla
varjona olemisesta
peittäen hauraat jäljet
asukkaasta    (eh)


------------------------


kerro minulle väreistä
harmaan sateisesta taivaasta
ruskean kuran upottavasta sylistä
itkevistä sateenkaarista

kerro minulle satu
joka kestää lahon puun
sen jossa riutuva taiteilija istuu
sen jonka kyyneleistä kasvoi vuori

kerro se satu joka ei pääty koskaan  (eh)

3 kommenttia:

  1. Valkoinen paperi on lupaus, mutta se on myös valkokankaankauhu, kutsuva ja pelottava. Taitavasti tuot tunteet esiin.

    "Kerro minulle väreistä" Jo ensimmäinen säe sykäytti. Puhutteleva muoto ottaa lukijan mukaan ja vielä kun kyse on tutusta asiasta: väreistä. Niistä voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta nyt luen, mitä muuta haluat minun tai jonkun toisen kertovan. Hienoja runoja kaikki, mutta viimeinen on vaikuttava.

    VastaaPoista
  2. Sulla ei ole todellakaan valkoinen paperi ole peloittava, sillä niin kauniilla runoillasi olet sen paperin kirjoittanut täyteen!
    Niin kauniita sanoja..niin kauniita runoja!

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.