torstai 28. tammikuuta 2016

Mä ahdistun ja laulu soi

ei kulje juna
ei ole asemia välillä etelä pohjoinen
mä heitän läppää itselleni
ja korvissa soi mato joka ei jätä rauhaan
mä ahdistun
ja voin huonosti liian isoissa saappaissani
ne puhki kuluneet
nenää en niistä mä niiskutan
kiusallani yskin ja räin
mä olen ikävä ihminen
pahis joka ei pelkää kuin varjoaan

se seuraa se kuiskii
se päässäni heittää tekstiä
jota kukaan ei lue ei näe
että minulla on asiaa
mä ahdistun
mä huudan tuuleen että paskat
mutta mä olen ujo
puhun vain itselleni

mä uin vastavirtaan
kannan ristiä selässäni
taakkojen taakkaa
sitä kamalinta
jota muut ei huoli
olla nolla
mä ahdistun jälleen
mä kiljun metsälle
ei auta puiden halaaminen
ei tanssi sateessa
mä pelkään hukkuvani näihin ideoihin

olemattomiin    (eh)



Hyppää kyytiin
pidä kiinni
älä mun kaulasta mä tukehdun
revi huumoria mun sanoista
ota koppi jääätyneistä huuruista
hei mä laulan sateenvarjon alla
se ei ole keltainen
mä huilaan nyt tovin
mä rasitun herkästi
olen syvällinen sielu
valkeilla lakanoilla
apua mä kellun jo
missä pelastusliivit
entä renkaat
mä en osaa uida
näin sameissa vesissä
ystäväni tule kanssani zumbaan
en taivu spakaattiin
mutta mä hymyilen salaa
vessassa pimeessä
siellä mä osaan olla vapaa             (eh)

4 kommenttia:

  1. Tässä on vimmaa, tunnelmaa, hengästyttävää mielen vauhtia, ylipursuamista.

    Koska itselläni on vika svedismiin eli minä-pronominin ylenmääräisen käyttöön, huomaan helposti muillakin saman jutun. Suomessahan verbin sijamuoto riittää usein: ahdistun, hymyilen, osaan, osaat, osaamme eli kun oikein nipotan, poistaisin muutaman persoonapronominin runostasi, siitä tulisi tiiviimpi, enemmän latautunut mielestäni.
    Mutta nämähän ovat maku- ja tyyliasioita ja runo toimii eri tavalla, lukeeko sen vai lausuuko ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu ja juuri rakentava palaute on tarpeen! Tuo runo tai laulu on Leopoldista joka on aikas itsekeskeinen tyyppi joten tuo mä hiukan tarkoituksellakin noin mutta oikeessa olet liika on liikaa :)

      Poista
  2. Niin ajattelinkin, että minä-sanan käyttö sopii Leopoldille ja niin kuin sanoin, runo muuttaa muotoaan, jos sen lukee ääneen. Silloin mä-sanan käyttö on tehokeino, jota voi painottaa monilla eri tavoilla.

    Olen itse saanut aikanani, kun vielä jaksoin kirjoittaa runoja, huomautuksia liiasta pronominien käytöstä, se oli hyvä palaute silloin.

    VastaaPoista
  3. Huh, joskus on hyvä purkaa kaikki sisältä, heittää tuuleen ja huutaa. Hyvä Leopold, tämä auttaa.

    Runot ovat niin pursuavia ja kiehtovia, että on pakko palata lukemaan vielä uudestaan.

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.