keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Siivetön kulkuri

arpisena katselen merten korallia
särkyneitä tuulispäitä
rikki revittyjä ulappia

minä katoan syvyyteen
missä elän parhainta aikaani
leijuvissa tähkäpäissä
ruusunpiikkien terillä
siellä ovat haavani onnelliset

katso minä huudan tuuleen
se vie sanani kauaksi
se tekee askeleista jäljet
joita vielä hiekka koristaa
kuvioissa koko elämäni

suljettujen silmien takana
on maailmojen syli avoinna
siivetön kulkuri nauraa     (eh)


Kulkurin siivet

ja minä vapisen kylmässä
ei huulilleni yllä sini taivaasta
väri on hehkuvan punainen
veri lämmittää

sormilla hyytymiä elämästä
tähden räjähdys
jätti pölyn ja värit
joita kulkuri kantaa
ohuilla harteillaan

katsoin
ja siipeni saivat pohjan      (eh)


1 kommentti:

  1. Hieno runopari! Ensimmäisestä näen, mistä kulkuri on siipiään etsinyt, missä siemenet alkaneet kasvaa. Siipiä ei saa, jos iho ei rikkoonnu, jos ei ole paikkaa, jossa ne kasvaisivat.
    Siiville kasvoi hyvä pohja ja uskon, että siivistä tulee kauniit ja kantavat.

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.