perjantai 11. joulukuuta 2015

Kipeä maa

syli itkee
maatuneet lehdet rapistelevat viimeisillä voimillaan
lämpö jäi odottamaan kutsua

jokin liikkui
mursi käden ja jalan
siirsi juuret tuntemattomille pelloille
loputtomille sateen pisaroille

hyvä on huokasit
minä kipeitä sanoja pakkasin
kovemmille pahveille nauhoilla koristelin

hyvä kun huokasit
minun puhallukseni ei ole voimissaan
se kuluttaa vaikeita sanoja
niitä joita kirjoitit toisen riveille

minun pisteissä ja pilkuissa
on kipeä maa                         (eh)

2 kommenttia:

  1. Voi olisipa kuullut tällaisia runoja viime juhlassa, jossa olin äidin kanssa. Vanhat ihmiset tykkäsivät niistä tutuista, tavallisista runoista, mutta minusta niissä ei ole mitään uutta.
    Kaipasin niin jotain tällaista. Jokainen säe näyttää uuden kuvan, kertoo uuden tarinan ja yhdessä ne ovat runo. Mielenkiintoinen ja avoimeksi jäävä. Tällaisia tulee mielellään lukemaan uudestaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Juska sanasi tekivät terää näin harmaaseen päivään :)

      Poista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.