maanantai 16. marraskuuta 2015

Matkalla ei mihinkään tai

Sade ei ole koskaan ollut tylsempää kuin juuri sinä aamuna, jolloin päätin uskaltautua ulos.
Ulos kuorestani, tutusta ja turvallisesta minästä. Ei minun minäni rohkea ole, se on hulluuden riivaamaa ja ulkoavaruuden painumia kantavaa kuorta jossa ei elä kuin hetki kerrallaan hengitys.

En minä katkerakaan ole, sillä en tunne käsitystä siitä sanasta. Enkä ymmärrä miksi sitä viljellään enemmän kuin ohraa. Se ei kuitenkaan ruoki ketään, korkeitaan vie muut pois.
Katellisuus vasta hapanta on. Ja samalla se syövyttää reikiä puhtaan valkoiseen haarniskaan, eikö ne näe että siellä sisällä on musta piru joka nauraa hekottaa ihmisen typeryydelle. Ei ne näe.

Sairasta jo kaikki, eikä minulla sanan varsinaisia tauteja ole. Ellei lasketa sitä että jos en hoida itseäni kuolen, mutta jos hoidan kuolen kuitenkin. Eikö tärkeää olekaan enää se miten elää. Pitääkö aina olla yrittämässä parempaa ja turvallisempaa. Siinä heikompaa hirvittää kaiken huonouden keskellä olla hyvä ihminen. Sillä kaikkihan haluavat olla hyviä ihmisiä, tiedä sitten miten se luokitellaan. Sillä ne jotka keksivät kaikki luokitukset ja säännöt, sanat ja määritykset. Miten he ovat hyviä?

Olen matkalla äärettömyyteen, kyynisine ajatuksineni. Olen yksin, tänäänkin. Kuten aina. Enkä saa irti ajatusta siitä miksi olen täällä.

Kun matkaa paljon, näkee paljon, sanotaan. Ei sekään pidä paikkaansa. Voi myös kulkea silmät suljettuna, katsella varovasti eteenpäin, ei sivuille vilkuilemisia. Mitä sitten jos jäi jokin kukka näkemättä ja kuvaamatta. Pääasia että saa sanoa naapurille olin matkoilla.

Älä laita sanoja suuhuni huutaa joku, et sinä minua tunne. Kuka tuntee itsensä. Sillä sanoja voi kirjoittaa mitä vaan ja muut uskovat että ne ovat totta. Että olen juuri näin kuin kirjoitan. Olenko? Onko sanat minä? Kirjoitus on kirjainten laittamista peräkkäin ja mielikuvitus on rajana.

Saan siis olla matkalla äärettömyyteen, omine kummallisine ajatuksineni, siitä kuka olen ja mitä haluan. Mutta jos tarkkaan katsoo saa päänsäryn. Ja kun jättää katsomatta, huomaakin tuo on saakelin hyvä tyyppi.

jos unohdit jo nimeni, olen Leopold. Tai sano vaan Leo.

2 kommenttia:

  1. Olen käynyt lukemassa tätä jo monta kertaa ja hykerrellyt itsekseni. Mainiota pohdintaa ja tekstiä.
    Olet sinä hyvä tyyppi Leo.

    VastaaPoista
  2. Kuoressa painumia ulkoavaruudesta... Hieno oivalluksia katkeruudesta, kateudesta, matkustamisesta... Jos jättää katsomatta, huomaa...
    Herkullinen teksti!

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.