keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Leon pinkit housut



Että väsyttää, olin koko yön pelottelemassa ihmisiä ostarilla. Seisoin väijyssä pusikossa ja mietin että jos ampu tulee mä kusen housuuni. Mä olen rohkea kun uskallan laittaa hupun päähän ja piikittää itteeni  niin että taju lähtee ja sitten mä olen kova kundi joka ei pelkää ketään. Olen olen.

Typerää. Mä olen maalaistollo joka ei ymmärrä omaa parastaan eli olla hiljaa metrossa vaan hymyilen aina vastaantulijoille vaikka ne katseleekin mun läpi. Näkeehöhän ne mun mustuneet keuhkoni ja vatsan haavaiset limakalvot, entä mun pukamat, hirveetä. No paskan maku kyllä suussa onkin monella, sieltä se tulee. Mitäs tuijottavat.

Mä laitoin tänään pinkit farkut, mä ajattelin olla muotitietoinen. Yleensä mä meen massan mukaan, mutta tänään ajattelin ihan yllättää itsenikin. Olla erilainen. Mutta entä jos mut todetaan heti syrjäytyneeksi tai jopa vieraantuneeksi omasta itsestäni ja lähetetään terapeuttisiin istuntoihin? No en mä laita niitä pahaksi. Terapia on muotia. Ennen mentiin metsään ja hakattiin päätä kantoon nykyään sitä hakataan toisen nyrkkiin. Ehkä se helpottaa sitäkin kautta. En tiedä. Mä en tykkää väkivallasta vaikka massan mukana kylällä juoksenkin, nyrkit heiluen ja rumia puhuen. En mä yksin kehtaisikaan, porukassa se on paljon mukavampaa, olla rohkea ja tosi kova tyyppi.

Tänään mä ajattelin olla erilainen. Ellei mua aleta haukkumaan. Siten mä vaihdan ostarin vessassa housut vihreeksi tai mustaksi. Mä en kestä jos mua haukutaan, se käy mun luonnolle. Kyllä mun ego kestää haukkumiset,ainakin porukassa mä tuon sen heti julki, nostan oikeusjutun vaikka tai kunnianloukkauksen nyt vähintään ja ehkä kostankin jotenkin, mun egoa ei haukuta mä olen kova tyyppi. Mut en mä pelkää ketään, ainakaan kovin paljoa. Porukassa en ketään. Yksin mä pelaan pelejä, osaan tappaakin jo.Eihän se mitään vaikeeta ole. Ei mulla ystäviä olekaan, mutta virtuaalisesti mä olen cool. Mä olen syntynyt kapula suussa, mä pelaan läpi mun elämän. Kuka todellisuudesta enää piittaakaan. Mun ovella ei omatunto kolkuta, mä hukutan sen heti. Se mä opin mun kavereilta, en mä yksin ole koskaan. Mä olen seurallinen ihminen. Mä tiedän paljon ja osaan paljon, kaverit kertoo kyllä ja sanoo mitä mun pitää tehdä.

Kauheeta, juon näköjään liikaa mustaa limua, se sekoittaa mun pääni kun alan unohtamaan että mä olen Leopold, runoilijoista suurin eli sano Leo vaan. Parempi alkaa luomuilemaan.Säilyy muisti ja moraali.


2 kommenttia:

  1. Ei ole helppoa tietää kuka on. Etsintä on vaikeaa ja vaatii rohkeutta. Yksin voi määrätä kaikesta, mutta joskus vain porukassa uskaltaa tehdä päätöksiä, etenkin sellaisia, joita ei oikeastaan itse tekisi.
    Älä aina usko kavereita, Leo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se on porukka usein määrää mikä tai kuka olet, kun yksin ei uskalla olla oma itsensä. Mutta onneksi Leo joi vaan liikaa "mustaalimua" ja tuo häiriö meni pian ohi :)

      Poista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.