lauantai 28. marraskuuta 2015

Ihme on tullut, lunta!

Apua, nyt joudun lumitöihin. Minä joka pelkään suorastaan töitä. Olenhan tottunut makaamaan olemattomalla sohvallani. Rakentamaan tyhjästä aamupalaa ja vieroksunut naapurien yltäkylläisyyttä. Töitä ei ole, ei kukaan ole tullut hakemaan minua kotoa vaikka kuinka sitä yritän. Eikä postiluukku kolise kuin mainoksia, jotka muuten käteviä vessareissuilla. En tietenkään pyyhi mitään niillä, et kai niin kuvitellut, nou nou..vaan luen kun ei muutakaan lehteä tule. Mainokset ovatkin kevyttä viihdettä. Ja ilmaiseksi ja kansa juoksee ämpärin perässä jota ei edes tarvitse. Jännää. No liikunta on tärkeää ja sosiaalisuus. Ei saa erakoitua. En minä erakoidu, eilen juuri olin ulkona, kävin parvekkeella.

No nyt joudun taas ulos. Lunta luomaan. Tai ehkä odotan että se sulaa. Jos minulla on vaikka nuha, pitääkin hieroa nenää punaiseksi. Mutta mitä se kannattaa, luulevat vaan että olin taas aamuun asti paikallisessa. Ja kääntävät katseensa muualle. Usein taivaaseen päin, ehkä rukoilevat kesken kaiken. Niiden silmätkin pyörähtelevt sillain kivasti, yrittävät kai nähdä kaiken kerralla.

On minun vuoroni olla ulkosiivooja. juurihan olin. Muutama kuukasi sitten. Se on tämän kerrostaloasumisen ihanuuksia. Pääsee ulos ja saa liikuntaa. Oikeastaan lumi on kaunista, se taitaa saada runoilijan sielun väpättämään, kylmästä, no ei, vaan puhtaudestaan. Mieli valaistuu ja ajatukset saavat tilaa myllertää ja löytävät jopa ulos asti. Toivotaan että saan ne kiinni, etteivät ihan pääse karkaamaan. Paperille asti ja ymmärrättäviksi rykelmiksi.

Juuri nyt olen elämäni taitekohdassa. Menen ulos. Teen töitä. Sohvaperunasta urheilijaksi, ehkä jopa kehonrakennuskilpailuihin tai maratoonille suuntaan ensi kesänä. Jipii olen uudestisyntynyt samoilla naamoilla ja roikkuvilla leuoilla. Mutta se olen minä Leopold Suuri. Minähän se olen Suuri Leopold.

2 kommenttia:

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.