keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kerro minulle tuuli

Kerro minulle tuuli

lapsuuteni ikkuinoissa oli hämähäkinseittejä, likaa ja valkoinen maali oli jo rapissut pois.
Ne seitit kulkevat matkallani kuin istuisivat tukevasti olkapäälläni ja heiluvat tuulessa, hajoamatta.
En pelkää hämähäkkejä, joissain maissa ne tuovat onnea. Saatan katsoa niiden kirjavaa selkämystä mutta en ole vielä silittänyt. Ehkä en sitä tee.

Kun tuuli soi se humisee korvissani kuin kaiku. Joko tyhjää päässäni, ilmeisesti. Sillä johan olen kantanut päätäni 50 vuotta. Ja aina pystypäin vaikka nokka verillä.
Pyysin kerran tuulta kertomaan tarinaansa. mistä se tulee ja mihin se menee. Se katoaa. Se puhaltaa pilvettömältä taivaalta, auringon paisteen lomassa. Miten se osaa olla näkymätön. Ei se kertonut. Vastauksia en saanut ja uskon sen olevan ujo. Itse en ole koskaan ollut ujo.

Aikuisena ikkunoissani on ohuet verhot, että näen valon, sen tanssin vastapäisen talon seinustoilla, tai auringon leikkiä nurmella.  Mutta kun menen nukkumaan laitan metalliset ulkosälekaihtimet alas, sillä en halua että valo tanssii myös unissani. Sillä uneni on vain minun uni. Ei siellä kaivata ulkopuolisia häiriötekijöitä. Haluan matkata tuuleen unissani, käyn siellä katsomassa polkuja, teitä ja metsäaukeita, siellä tuuli ulvoo tuskaansa. Se hyppii puiden olemattomilla oksilla, kieputtelee hiekkaa pyörteeksi. Se nostattaa pelon.  Tuuli ei ole aina lempeä. Mutta se ei keroo salaisuuksiaan.

Kerran se nostatti parvekkeella pöytäliinan ilmaan, kukkaset lensivät lattialle. Aitaa kaatui meidän ja naapurin välistä, se teki tuhoja. Mutta ei sellaista joka olisi sattunut minuun tai läheisiini, se varoitti olemassaolostaan. Mutta olen huomannut kuinka se voimistuu joka vuosi. Aina enemmän se ulvoo, tai huutaa. Sitä ei kuunnella.

Se kertoo kyllä mutta sitä ei kuunnella, vain harvat niin tekevät. Ne joiden luona se jo kävi.




                       Tuuli

en nosta kättäni vastaan, en tervehdi iloiten
olet matkustanut kaukaa, väsynyt
et koskaan voimaton

retkesi jatkuu sielläkin missä polkujasi ei näy
kultaiset ajat ovat menneet
sinä kylvät tuhoa

kerro minulle tarinasi
älä heitä ilmaan
en kestä kieputuksia
mutta tasaisella olen sinun  (eh)

1 kommentti:

  1. Tuuli on kiehtonut minua jo pitkään. Tuulen vastakohdat, lempeys ja voima. Emme ole kuunnelleet ja kunnioittaneet tuulta, siksi se on alkanut riehua ja näyttää voimaansa.
    Mielenkiintoiset kirjoitukset - tarina ja runo - tuulesta.
    Kiitos elämyksestä :-)

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.